Nos mutamur in illis

Nos mutamur in illis on Changeling: the Lost -roolipeliin perustuva kampanja. Hahmot ovat vuonna 2008 kadonneita ihmisiä, jotka ovat viettäneet muutaman kymmenen vuotta keijujen valtakunnassa. He palaavat muuttuneina - ja myös maailma, johon he palaavat, on muuttunut.

Hahmot muodostivat aikanaan vuonna 2008 porukan, joka oli yhdessä retkeilemässä kadotessaan. Hahmot voivat sopimuksen mukaan olla esimerkiksi kaveriporukka, partioryhmä, perhe tai näiden yhdistelmä. Toivottavaa silti on, että hahmoilla on (ollut) maailmassa myös muita olennaisia kontakteja toistensa lisäksi. Kampanjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulle.

Pelissä käytetään uusia World of Darkness/CtL -sääntöjä. Kokeellisempana elementtinä maailmaa, johon hahmot palaavat, luodaan osin käyttäen Emily Care Bossin kehittämää satunnaisjärjestelmää, jolloin siihen saadaan (toivottavasti) aitoa vierauden tuntua ja tuoreutta.

Kampanja alkaa hahmonluonnilla keskiviikkona 4.6.2008. Kampanja on periaatteessa täynnä, mutta mukaan saattaa mahtua vielä yksi pelaaja; kiinnostuneet voivat ilmoittautua mailitse allekirjoittaneelle (if.iki|ariem#if.iki|ariem).

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License